sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Rakkauskirje Kaunottarelle ja Hirviölle

 

 

"Sillä kuka koskaan pystyisi rakastamaan hirviötä.."


Minä ainakin. Kaunotar ja Hirviö on ehdoton suosikkini Disneyn klassikoista. Rakkauteni tähän klassikkoon syntyi kun pienenä tyttösenä kävin kirjastossa kuuntelemassa elokuvan cd:nä. En nähnyt elokuvaa kuin vasta juhlajulkaisun tultua markkinoille 2002. Olin totta kai nähnyt mainoksia, jotka saivat minut innostumaan elokuvasta.

Tarina

Kaunottaren ja Hirviön tarina on kiehtonut minua jo kansantarusta lähtien. Tarinassa on loistavia opetuksia, joista pitäisi ottaa oppia vielä tänäkin päivänä. Elokuvan tärkeimpiä teemoja ovat mielestäni itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on, ulkokuori ei kerro kaikkea ja kuinka tärkeää on välittää kanssaihmisistä. Vaikka tarinaa voi pitää myös hyvin kliseisenä: lumottu hirviö, jonka täytyy rakastua, tyttö sattuu tulemaan sopivasti linnaan jne, mutta minua se ei häiritse ollenkaan.


Hahmot

Elokuvassa on toinen toistaan valloittavampia hahmoja, joista toiset esitellään paremmin ja toiset taas jäävät väkisinkin taka-alalle. Hahmojen joukosta on tietenkin mahdotonta valita yhtä suosikkia, mutta yksi suosikeistani on Vaatekaappi. Hän saa suhteellisen vähän huomiota elokuvassa, mutta parilla kohtauksella hän on päässyt suoraan sydämeeni. Enemmän hänen persoonaansa paneudutaan Bellen lumottu maailma-elokuvassa. Pidän myös valtavasti Könnin ja Lumieren välisestä naljailusta.

Huumori

Kaunotar ja Hirviö ei varsinaisesti ole mikään komedia, mutta pieniä huumorin pilkahduksia elokuvaan on päässyt. Parhaimmat "sutkautukset" elokuvassa tulevat Könnin suusta mm. legendaarinen "lupauksia, joita ei tarvitse pitää" ja "ellei ole baroque, hällä väliä". Onhan elokuvaan saatu myös hieman ronskimpaakin otetta Lumieren ja Huiskan suhteen muodossa. Aika suoraviivaista toimintaa Lumieren puolelta. :D



Suomalainen duppaus

Kuten monissa muissakin Disneyn elokuvissa, suomalainen duppaus on aivan täydellistä. Matti Ranin vastasi elokuvan suomennoksesta ja ohjauksesta, eikä hänen työhönsä tarvitse pettyä. Suomenkielisessä duppauksessa näyttelijät osaavat eläytyä paremmin ja aivan kuin he tuntisivat hahmonsa paremmin kuin alkuperäisen duppauksen tekijät. Erityismaininta täytyy antaa Anneli Saaristolle, joka duppasi Rouva Pannun roolin. Angela Lansbury teki vaikuttavaa työtä alun perin, mutta Saaristo toi erittäin äidillistä kulmaa rooliin ja se tekee Rouva Pannusta vieläkin herttaisemman. Tyttö sekä Hän-laulu ei olisi sama ilman Saariston tulkintaa. On muuten erittäin kauniisti ja nerokkaasti suomennettu Beauty and the Beast muotoon Tyttö sekä Hän. Laulusta tulee heti paljon runollisempi.

Musiikki

Alan Menken on nero! Kaunottaren ja Hirviön musiikki on yksi kauneimmista soundtrackeistä ikinä. En tiedä kauniimpaa melodiaa kuin prologin alku! Elokuvan laulut ovat jääneet päähäni soimaan siitä lähtien kun ne ensimmäisen kerran kuulin pienenä kirjaston kuulokkeista. Ei ole kuin ylistyssanoja!


Kaunottarella ja Hirviöllä on jokin selittämätön vaikutus minuun ja loppujen lopuksi syy miksi siitä on tullut minulle niin rakas, on hämärän peitossa. Mutta olen jokatapauksessa onnellinen, että se on vienyt minun sydämeni!

"Tahtovat he näin, olla lähekkäin, Tyttö sekä Hän"

 

Mikä on teidän suhteenne Kaunottareen ja Hirviöön?

Ps. Oli yllättävän vaikea tehtävä kirjoittaa pidempi "kirje". Toivottavasti onnistuin edes jotenkin! :)



torstai 28. heinäkuuta 2016

Tee-se-itse pannunaluset/seinätaulut

Olen jo pitkään halunnut jotain Disneymäistä keittiööni, mutta netistä löytämäni ihanat jutut ovat olleet liian kalliita. Sitten menin Pinterestin ihmeelliseen maailmaan ja sain sieltä mahtavan idean: pannunalusten "askartelemisen". Tarvikkeet löytyi lähipiirin kodeista eli rahaa näihin ei mennyt ollenkaan! Tulostin netistä vanhoja Disneyn julisteita, joita käytin.

Tarvikkeet: 


Kova alusta, joka kestää kuumuutta (itse käytin kylpyhuoneen seinäkaakeleita)
Decoupage-liimaa
sivellin
haluamasi kuva
sakset
alusta liimalle

Ohjeet:

1. Puhdista alusta, jos siinä on pölyä tai likaa
2. Leikkaa kuva haluamasi kokoiseksi
3. Levitä kaakeliin decoupage-liimaa yksi kerros


4. Kiinnitä kuva kaakeliin.


5. Levitä kerros liimaa kuvan päälle ja anna kuivua.


Loppujen lopuksi tein näitä kolme ja niistä tuli niin nättejä, etten tiiä raaskinko käyttää niitä pannunalusina. Saatan laittaa seinälle! :)


Olen todella huono antamaan ohjeita, joten toivottavasti näistä saa edes jonkilaisen käsityksen miten tuommoisen pystyy tekemään. :)

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Beauty and the Beast Limited edition nuket

Nukkejen keräilyä en ole aloittanut, koska A. ne vievät paljon tilaa ja B. ne on kalliita. Disney store on julkaissut kuvia Kaunotar ja Hirviön inspiroimista nukeista, jotka tulevat myyntiin elokuun alussa ja voi miten ihania ne onkaan! Pieni kipinä niiden ostamiselle tuli, jos vain olisi rahaa! 


Bellen puku on aivan ihanan värinen ja nukke jopa näyttää esikuvaltaan! Ja tuo lintu kädessä on suloinen!

http://blog.disneystore.com/.a/6a013481198b41970c01b8d2083ac4970c-pi

Eniten pidän Hirviöstä! Nukke näyttää täsmälleen esikuvaltaan ja nuo linnut! Ihana!
http://blog.disneystore.com/.a/6a013481198b41970c01bb0921e3d9970d-pi 

Gastonissa on taas jotain outoa, en tiedä mitä, mutta se ei minua kovin paljon sykähdytä!


http://blog.disneystore.com/.a/6a013481198b41970c01b7c87e6b46970b-pi 

Mitä mieltä olette nukeista? Entä meneekö jokin tai kenties kaikki ostoslistalle? :)

perjantai 15. heinäkuuta 2016

Top 5: Elokuvajulisteet

Disneyn elokuvia on vuosien ajan mainostettu mitä kauneimmilla julisteilla ja siksipä ajattelin laittaa omat suosikkini järjestykseen! 

 5. Fantasia (1990)

 

 [ FANTASIA POSTER ] 


Tällä julisteella juhlistettiin Fantasian 50-vuotisjuhlaa. Juliste on ihana yksinkertainen, mutta silti siinä on jotain jujua. Pidän kovasti Mikistä leijuvien nuottien päällä ja mietinkin, että olisiko se pelkästään riittänyt. Tarvitaanko uhkaavan näköistä Tšernoborgia ollenkaan?

4. Notre Damen kellonsoittaja (1996)

 

[ HUNCHBACK OF NOTRE DAME POSTER ] 

 

Tämä juliste on toinen alkuperäisistä, joilla elokuvaa mainostettin ensi-ilta vuotena 1996. Jälleen kerran yksinkertainen on kaunista. Julisteessa on yksinkertainen väriteema ja kuvassa näkyvät kaikki Quasimodolle rakkaat asiat: kellot ja Pariisin maisema.

3. Kaunotar ja Hirviö (1991)

 

[ BEAUTY AND THE BEAST POSTER ] 

 

Tämäkin on toinen alkuperäisistä julisteista joilla elokuvaa mainostettiin. Vaikka kuvassa Bellen asun värit ovatkin erilaiset, pidän julisteen asettelusta. Tärkeimmät hahmot ovat symmetrisesti etualalla, hirviön linna kohoaa keskellä ja pilviin on piirtynyt hirviön pää.

2. Prinsessa Ruusunen (1987)

 

 

[ SLEEPING BEAUTY POSTER ] 


Prinsessa Ruususen uutta tulemista vuonna 1987 mainostettiin näin kauniilla julisteella. Pidän tästä etenkin pilvi-teeman takia. Julisteeseen ei ole survottu kaikkia mahdollisia hahmoja vaan päähahmot ovat päässeet esille. Tuo lause "Share it with someone you love" on aivan ihana!


Ja tuttuun tapaan muutama kunniamaininta

 


Pieni Merenneito (1989 Alkuperäinen mainosjuliste)

 

[ LITTLE MERMAID POSTER ]



Pocahontas (1995 Alkuperäinen mainosjuliste)


 

Tarzan (1999 Alkuperäinen mainosjuliste)

 

 

1. Tuhkimo (1987)

 

 

 

Tuhkimoa mainostettiin tällaisella julisteella vuonna 1987. Ykköspaikan tällä listalla se sai asettelunsa vuoksi. Tässä julisteessa hiiret on päästetty pääosaan yhdessä lasikengän kanssa, mutta Tuhkimoa ja prinssiä ei ole unohdettu, eikä vaunuja!

Mitkä ovat teidän mielestänne hienoimmat julisteet joilla Disneyn animaatioita on mainostettu? :)



maanantai 11. heinäkuuta 2016

Lomalla, lomaillen!

Olen ollut niin totaalisessa loma-moodissa, etten ole jaksanut/viitsinyt keskittyä blogiin ollenkaan. Pahoittelut siitä! Viimeistään elokuussa lupaan palata taas suht. säännölliseen postausrytmiin! :)

Hyvää kesän jatkoa kaikille! :)

Ps. Tässä vielä Kaunotar ja Hirviö live-actionin ensimmäinen juliste! 

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/d/d6/Beauty_and_the_Beast_2017_poster.jpg