" Love is a song that never ends, life may be swift and fleeting..."
Rakkauteni Bambiin on syttynyt vasta aikuisena. Toki olin nähnyt elokuvan pari kertaa lapsena, mutta ensimmäiset kunnon muistikuvani elokuvan näkemisestä on, kun juhlajulkaisu ilmestyi. Syitä, miksi olen Bambiin niin kovasti kiintynyt, on kaksi:
Metsä
Olen suuri luonto-fani, joka asuisi metsässä jos vain voisi. Siitäkin syystä Bambi veti minut syvälle maailmaansa jo alkusekunneista lähtien. Elokuvan aloitus metsän lävitse kulkemalla on hienoimpia aloituksia mitä olen nähnyt, ei vain animaatioissa vaan elokuvissa ylipäänsä. On henkeäsalpaavan kaunista katsella miten metsä herää eloon uuteen aamuun.
Musiikki
Bambissa on onnistuttu hyödyntämään erittäin kauniisti musiikki ja sen vaikutus tarinankerrontaan. En ole kovin monesti törmännyt elokuvaan, missä musiikki kulkee näin käsi kädessä elokuvan tapahtumien kanssa. Yläasteella musiikinopettajani (josta tuli myöhemmin mentorini kaikessa musiikkiin liittyvässä) näytti meille Bambin yhdellä tunnilla ja käski erityisesti seuraamaan miten musiikki ja eläinten liikkeet heijastavat toisiaan. Bambissa ei dialogia ole nimeksikään, vaan luotetaan siihen, että kuva ja musiikki kertovat asian paremmin kuin sanat. Vaikka Bambin musiikki on kaunista niin sen laulut eivät ole tehnyt minuun kovin suurta vaikutusta. Yhtä poikkeusta lukuunottamatta: Love is a song/Rakkauden laulu. En osaa selittää mikä, mutta jokin tuossa laulussa viehättää niin paljon, että se on yksi suosikki Disney-lauluista.
Vaikka rakastankin Bambia todella paljon, katson sen silti melko harvoin. Syykin on selvä; pieni Bambi huutamassa äitiä lumisateen keskellä tuhoaa minut henkisesti joka kerta. :D Mutta ilman äidin kuolemaa elokuva ei olisi enää sama.
