torstai 24. joulukuuta 2015

Luukku 24. Samu Sirkan joulutervehdys

Samu Sirkan joulutervehdys ja oma joulun vietto on erottamaton pari; jouluaatto ei ole jouluaatto ilman tätä ihanaa n. tunnin mittaista ohjelmaa. "From all of us to all of you" esitettiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa vuonna 1958. Ohjelma on erittäin suosittu pohjoismaissa, joissa sitä on esitetty vuosikymmenien ajan. Suomessa se vakiinnutti lopullisesti paikkansa aattoillan traditiona 90-luvulla. 


90-luvulta lähtien Samu Sirkan joulutervehdys on pysynyt sisällöltään samana ainakin Suomessa. Toki lopun yllätyspaketin sisältö vaihtuu joka vuosi ja usein siinä näytetään katkelmia tulevista julkaisuista. 90-luvulla videolle nauhoittaminen yleistyi ja monessa kodissa tervehdys nauhoitettiin kasetille, mutta silti se katsottiin myös "livenä". Löysin jokin aika sitten lapsuuden kodista videon johon oli nauhoitettu vuoden 1994 tervehdys ja silloin yllätyspaketista paljastui kohtaus Pocahontasista, joka ilmestyi seuraavana vuonna.

Samu Sirkan joulutervehdyksessä nähdään sekä lyhyitä animaatioita, että pätkiä pitkistä koko illan elokuvista. Suomessa sisältö on viimeisen 20 vuoden aikana ollut kutakuinkin ollut tällainen:

Pluton joulupuu
Small one 
Tuhkimo - haltiattaren vierailu
Peter Pan - hän etsii varjoaan
Three Caballeros - Pinjata-kohtaus
Aku lahjapakkaamossa
Pinocchio - Sinisen haltiattaren vierailu
Kaunotar ja Kulkuri - loppukohtaus 

Lopuksi Samu Sirkka kokoaa ystävät yhteen ja laulaa "When you wish upon a star".



Tämän myötä haluan toivottaa kaikille oikein hyvää ja rauhaisaa joulua!

"From All of Us to All of you, Merry Christmas!" <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti