sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Rakkauskirje Kaunottarelle ja Hirviölle

 

 

"Sillä kuka koskaan pystyisi rakastamaan hirviötä.."


Minä ainakin. Kaunotar ja Hirviö on ehdoton suosikkini Disneyn klassikoista. Rakkauteni tähän klassikkoon syntyi kun pienenä tyttösenä kävin kirjastossa kuuntelemassa elokuvan cd:nä. En nähnyt elokuvaa kuin vasta juhlajulkaisun tultua markkinoille 2002. Olin totta kai nähnyt mainoksia, jotka saivat minut innostumaan elokuvasta.

Tarina

Kaunottaren ja Hirviön tarina on kiehtonut minua jo kansantarusta lähtien. Tarinassa on loistavia opetuksia, joista pitäisi ottaa oppia vielä tänäkin päivänä. Elokuvan tärkeimpiä teemoja ovat mielestäni itsensä hyväksyminen juuri sellaisena kuin on, ulkokuori ei kerro kaikkea ja kuinka tärkeää on välittää kanssaihmisistä. Vaikka tarinaa voi pitää myös hyvin kliseisenä: lumottu hirviö, jonka täytyy rakastua, tyttö sattuu tulemaan sopivasti linnaan jne, mutta minua se ei häiritse ollenkaan.


Hahmot

Elokuvassa on toinen toistaan valloittavampia hahmoja, joista toiset esitellään paremmin ja toiset taas jäävät väkisinkin taka-alalle. Hahmojen joukosta on tietenkin mahdotonta valita yhtä suosikkia, mutta yksi suosikeistani on Vaatekaappi. Hän saa suhteellisen vähän huomiota elokuvassa, mutta parilla kohtauksella hän on päässyt suoraan sydämeeni. Enemmän hänen persoonaansa paneudutaan Bellen lumottu maailma-elokuvassa. Pidän myös valtavasti Könnin ja Lumieren välisestä naljailusta.

Huumori

Kaunotar ja Hirviö ei varsinaisesti ole mikään komedia, mutta pieniä huumorin pilkahduksia elokuvaan on päässyt. Parhaimmat "sutkautukset" elokuvassa tulevat Könnin suusta mm. legendaarinen "lupauksia, joita ei tarvitse pitää" ja "ellei ole baroque, hällä väliä". Onhan elokuvaan saatu myös hieman ronskimpaakin otetta Lumieren ja Huiskan suhteen muodossa. Aika suoraviivaista toimintaa Lumieren puolelta. :D



Suomalainen duppaus

Kuten monissa muissakin Disneyn elokuvissa, suomalainen duppaus on aivan täydellistä. Matti Ranin vastasi elokuvan suomennoksesta ja ohjauksesta, eikä hänen työhönsä tarvitse pettyä. Suomenkielisessä duppauksessa näyttelijät osaavat eläytyä paremmin ja aivan kuin he tuntisivat hahmonsa paremmin kuin alkuperäisen duppauksen tekijät. Erityismaininta täytyy antaa Anneli Saaristolle, joka duppasi Rouva Pannun roolin. Angela Lansbury teki vaikuttavaa työtä alun perin, mutta Saaristo toi erittäin äidillistä kulmaa rooliin ja se tekee Rouva Pannusta vieläkin herttaisemman. Tyttö sekä Hän-laulu ei olisi sama ilman Saariston tulkintaa. On muuten erittäin kauniisti ja nerokkaasti suomennettu Beauty and the Beast muotoon Tyttö sekä Hän. Laulusta tulee heti paljon runollisempi.

Musiikki

Alan Menken on nero! Kaunottaren ja Hirviön musiikki on yksi kauneimmista soundtrackeistä ikinä. En tiedä kauniimpaa melodiaa kuin prologin alku! Elokuvan laulut ovat jääneet päähäni soimaan siitä lähtien kun ne ensimmäisen kerran kuulin pienenä kirjaston kuulokkeista. Ei ole kuin ylistyssanoja!


Kaunottarella ja Hirviöllä on jokin selittämätön vaikutus minuun ja loppujen lopuksi syy miksi siitä on tullut minulle niin rakas, on hämärän peitossa. Mutta olen jokatapauksessa onnellinen, että se on vienyt minun sydämeni!

"Tahtovat he näin, olla lähekkäin, Tyttö sekä Hän"

 

Mikä on teidän suhteenne Kaunottareen ja Hirviöön?

Ps. Oli yllättävän vaikea tehtävä kirjoittaa pidempi "kirje". Toivottavasti onnistuin edes jotenkin! :)



2 kommenttia:

  1. Olipas ihana rakkauskirje! Kirjeen alussa ja lopussa olevat lainaukset elokuvasta ovat ihana lisäys! Pidän siitä, kuinka kerrot juuri omia mieltymyksiäsi elokuvaa kohtaan ja alussa omaa elokuvankatseluhistoriaasi. Väliotsikot ovat hyvät, ja ne erottavat eri tekstin osa-alueet kivasti toisistaan. Voi ei, tästä kommentistahan meinaa tulla sinun tekstin analyysi!!! Äääk! Mutta hyvä on tekstisi rakenne ja sisältö! :)

    Minäkin pidän kovasti Kaunottaresta ja Hirviöstä, se on toinen suosikkiklassikkoni Leijonakuninkaan ohella. Minunkin mielestäni Tyttö sekä hän on kauniisti suomennettu, ja Anneli Saaristo rouva Pannuna on täydellinen valinta. Alan Menken ON nero! Jesh! Seuraavaa rakkauskirjettä odotellaan jo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että pidit! Jännittää aina miten tällaiset pidemmät tekstit saa pidettyä kasassa, mutta ilmeisesti onnistuin hyvin. :) Seuraava kirje muotoutuu jo päässä!

      Poista