sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Liebster Award

Ihanien Ihmeiden aukio ja Rinkitinkitinki blogien pitäjä Anna antoi minulle Liebster Award-tunnustuksen, joka annetaan mielenkiintoisille blogeille joilla on alle 200 lukijaa. Kiitos tästä oikein paljon!! :)

 

Liebster Award -tunnustuksen säännöt ovat seuraavat: 

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi.
2. Laita palkinto (yllä oleva kuva) esille blogiisi.
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen.
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa.
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat.
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen.
7. Ilmoita palkitsemasi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 

Olen nyt vähän tylsä ja inhottava ihminen, enkä siirrä tätä tunnustusta eteenpäin ainakaan nyt. Vastaan kuitenkin Annan tekemiin kysymyksiin. 

1. Milloin ja miksi päätit aloittaa blogin pitämisen? 
 
Ajatus syntyi vuoden 2012 lopulla. Olin pidemmän aikaa halunnut alkaa kirjoittaa blogia ja päätin ryhtyä tuumasta toimeen. Aluksi blogi oli sellainen "yleisblogi", missä kirjoitin kaikesta maan ja taivaan välillä, siitä sitten vähitellen se alkoi muuttumaan nykyiseen muotoonsa.
 
2. Kuinka kauan sinulla menee keskiverroin yhden blogitekstin kirjoittamisessa?
 
Käytän paljon kuvia teksteissäni joten se vähän nopeuttaa kirjoittamista. Yleensä siihen menee n. 15-30 minuuttia.
 
3. Mikä asia kuuluu erottamattomasti jouluusi, jota ilman joulu ei ole joulu? 
 
Disney. Ilman Disneyn jouluelokuvia ja Samu Sirkan joulutervehdystä ei joulu ole joulu! :)
 
4. Mitä vuonna 2016 ilmestyvää elokuvaa odotat eniten?
 
Vaikea nimetä vain yksi, koska niitä on monta: Zootopia, Viidakkokirja, Doria etsimässä, Ihmeotukset ja niiden olinpaikat.
 
5. Mikä on tärkein esineesi, jota ilman et voi elää? (Kännykkää ja tietokonetta ei lasketa mukaan.)
 
Tylsästi teknologialla mennään: mp3-soitin.
 
6. Mikä on ensimmäinen elokuva, jonka muistat nähneesi elokuvateatterissa?
 
Taisi olla kotimainen Pahat pojat vuonna 2003.
 
7. Mitä harrastat?
 
Laulu on ehkä merkittävin harrastus, vaikka en ihan niin säännöllisesti sitä harrastakaan. Ja tietenkin Disney.
 
8. Mihin Disney-elokuvan lauluun voisit herätä joka päivä? 
 
Listen with your heart Pocahontasista, se on kännykässäni herätysäänenä! :) 
 
9. Keneen Disney-hahmoon samaistut parhaiten?
 
Pocahontas. Olen itsekin sellainen luonnonlapsi, joka viihtyy luonnossa ja eläinten seurassa!
 
10. Mikä on mielestäsi paras Disneyn studioiden näytellyistä elokuvista?
 
Maija Poppanen ja 101 Dalmatialaista. Pirates of the Caribbean on kanssa hyvä sekä Lumottu.
 
11. Minkä Disney-klassikon tarina muistuttaa eniten sinun tähänastista elämäntarinaasi? 

Voi, tämä on vaikea! Se on sekotus monesta eri tarinasta: Pocahontas, koska rakastan luontoa ja viihdyn siellä, Kaksin karkuteillä, koska etsin vielä itseäni ja omaa paikkaani, Frozen, koska viihdyn yksikseni ja Kaunotar ja Hirviö, koska "täytyy olla muutakin kuin tää". :)

1 kommentti:

  1. Hihii! Kiitos kysymyksiini vastaamisesta! :) Minun jouluuni Samu Sirkan joulutervehdys on kuulunut vasta jokusen vuoden "disnörtiksi" ryhdyttyäni. Lapsena en sitä koskaan katsonut, mikä tuntuu todella ihmeelliseltä! Lapsena pitäydyimme aina Ylen lastenohjelmissa, enkä varmaankaan edes tiennyt, mitä ohjelmia muilta kanavilta tulee. Onneksi olen löytänyt Samu Sirkan kuitenkin nyt! :)

    Ensi vuonna on tulossa kyllä paljon mielenkiintoisia elokuvia. Muistan, että muistelin samaa vuosi sitten: "Wau! Vuosi 2015 on paras elokuvavuosi ikinä!" Siltä alkaa kuitenkin myös ensi vuosikin vaikuttaa, sillä on tulossa niin paljon Disney-leffoja. :)

    Viimeinen kysymys olisi minustakin vaikea, eikä yksikään elokuva varmasti muistuta omaa elämää täysin. Olitkin ovela valitessasi monta elokuvaa! :D

    VastaaPoista